Se oli sitten Venetsialais-maraton viime viikonloppuna.
Juoksin sen yhdessä veljeni kanssa, hänelle se oli ensimmäinen maraton. Hän oli
seurannut ohjelmaani viimeiset puolivuotta ja hyvin meni läpi. Tavoite aikana
ollut viisi tuntia alittui selvästi. Toivottavasti teitä oli uskaltautunut
muitakin ensikertalaisia matkaan. Se on hienoa olla todistamassa vieressä, kun
ihminen saavuttaa itsellensä merkityksellisiä asioita, kuten esimerkiksi
maratonin juoksemisen.
Itse haluaisin nähdä, että ensimmäinen maraton toimii vain
alkulaukauksena pidemmälle juoksuharrastukselle. Monelle maraton toimii
motivointikeinona saada itsensä liikkeelle alussa, mutta kun ensimmäinen
maraton on läpäisty, niin silloin täytyy kääntää katseet kohti uusia haasteita.
Monelle ensikertalaiselle tämä on uusi maraton. Yleensä tavoitteena on tällöin
juosta maraton ensimmäistä nopeammin tai sitten osallistua jollekin
massa-maratonille, kuten esimerkiksi Tukholman maratonille. Molemmat ovat hyviä
tavoitteita.
Omat ajatukset ovat kääntyneet jo kuun lopun Spartathloniin.
Spartathlon on yksi tunnetuimpia ja yhtenä vaikeimmista pidettynä yhtä mittaa
juostavista ultrajuoksuista. Edessä on 246 kilometriä asfalttia, sorateitä sekä
vuoristopolkuja. Jo kolmannen kerran pakkaan lenkkarini ja evääni tätä juoksua
varten. Siitä alkaa muodostumaan omaa harjoitteluani ja juoksuani rytmittävä
tekijä.
Vaikka itse juoksuun on vielä kolme ja puoli viikkoa, niin
harjoitukset alkavat olemaan jo takana. Viime viikko oli erittäin raskas
viikko, jolloin tehtiin viimeiset tärkeät avainharjoitteet. Tämä viikko menee
palauttelussa ja tulevilla viikoilla tehdään muutamia vauhdikkaampia lenkkejä,
muttei enää kovin pitkiä.
Olen oikeastaan valmistautunut koko vuoden tätä juoksua
silmällä pitäen. Ainoa todellinen kilpajuoksu oli kesäkuun alussa juostu 100
kilometriä Perniössä, ja sekin oli laskettu siten, että ehtii palautumaan
Spartathlonia varten. Kuukausi sitten tehty tupla-teräsmieskisa tehtiin
Spartathloniin valmistavana treeninä ja sitä ei tohtinut liian lujaa ottaa.
Tietenkin 27 tunnin suoritus vaatii valmistautumisen ja palautumisen, mutta kun
ei aivan kaikkea ota koneesta irti, niin palautuminen nopeutuu huomattavasti.
Nyt, kun pääosa harjoittelua on takana, alkaa luonnollisesti
hermoilu. Päässä pyörii ajatuksia siitä onko tullut harjoiteltua tarpeeksi,
kestävätkö paikat ja onkohan varustus ja varustautuminen oikeanlaista. Koko
tämä kuukausi menee näitä asioita pohtiessa.
Samanlaisia aatoksia kuin mitä sitä käydään läpi ennen ensimmäistä
maratonia. Täytyy vain muistaa omat neuvot, ei saa hermo pettää eikä saa tehdä
mitään ihmeellistä uutta.
Onneksi kokemus tuo mukanaan myös rituaaleja, jotka auttavat
hoitamaan hermostuneisuutta. Itselleni on kehittynyt kahdelle viimeiselle
viikolle selkeä harjoitusohjelma, jota olen jo noudattanut muutaman vuoden.
Toistan sen aina samankaltaisena, sillä tulokset sen noudattamisesta ovat aina
olleet hyviä. Tämän vuoksi sitä varmaan jokainen kehittää niitä omia tapojaan
ennen kisoja; ne toimivat ja tuovat mielenrauhaa. Rituaalit ovat siis hyviä
niin kauan kun niistä ei muodostu pakkomielteitä, joista poikkeaminen saa kisat
menemään mönkään. Kuten muussakin elämässä, niin tässäkin, kohtuus pitää olla
kaikessa, myös rituaaleissa.
Harjoitteluintoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti